Marko Kelo

Tarkastelin viikonloppuna kuvausmielessä muurahaiskeon elämää ja olihan se tosiaan vain muisto lämpimän vuodenajan kuhinasta.
Kyseisessä kekomuurahaisten valtakunnassa oli näkyvillä ainoastaan kaksi sissiä, joista toinen keskittyi korren kantamiseen, luonnollisesti, ja toinen yritti hidastetusti a-s-e-t-e-l-l-a itseään puolustusasentoon kuvaajan häätämiseksi. #makrokuvaus #koominen…

 

Teksti ja kuva: Marko Kelo

Maaningan Korkeakoskessa riittää taas vettä.

 

Teksti ja kuva: Marko Kelo

Niin sitä moni kimalaiseksi luulisi, mutta kyseessä on kuitenkin lehtisarvisten (Scarabaeidae) heimoon kuuluva kimalaiskuoriainen, joka kieltämättä muistuttaa ulkomuodoltaan, väreiltään ja jopa ääneltään pörisevää pörriäistä.
Tämän yleisen lähes koko maassa tavattavan lajin toukat viihtyvät laholla lehtipuulla. Aikuisille kuoriaisille puolestaan kelpaavat mm. sarjakukkaisten, ohdakkeiden sekä muiden mehevien kasvien tarjoamat herkut.
Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää ja kaikki keltamustilla raidoilla varustetut hyönteiset eivät ole pistäviä…

 

Teksti ja kuva: Marko Kelo

Kevät etenee vakaasti ja harkiten. Viileät sääjaksot hidastavat/pysäyttävät hyönteisten liikehdinnän, mutta aurinkoisina päivinä liikkeellä on hyvinkin monimuotoinen kirjo siivekästä vipeltäjää.

 

Vipeltäjistä, tai ehkä on kuitenkin seuraavassa tapauksessa parempi käyttää nimitystä matelija, liikkeellä ovat myös käärmeet. Pohjois-Savon korkeudella todennäköisempi vastaantulija käärmeiden osalta on kyykäärme. Keväällä ensimmäisenä liikkeellä ovat koiraskyyt, jotka tarvitsevat auringon lämpöä saattaakseen sukutuotteensa valmiiksi naaraita varten. Ne hakeutuvat lämpöisiin tuulelta suojaisiin paikkoihin paistattelemaan ja odottelemaan vastakkaisen sukupuolen heräilyä horroksesta.

 

Teksti ja kuvat: Marko Kelo

On meneillään maaliskuun loppupuolen linturetki ja seuraavana pysähdys Maaningan Viannan vanhalla kanavalla. Nousen autosta ja välittömästi korviini kantautuu haarapääskyn iloista livertelyä. Ihmettelen sitä nanosekunnin ajan, kunnes aivot raportoivat äänen vain taitavaksi imitaatioksi. Siirryn puun alle, jossa tämä ”huijari” yrittää saada lintuharrastajan vihkoon mahdollisimman paljon tekstiä lajien muodossa.
Kuuntelen lintua n. tunnin  ja sinä aikana tämä vintiö yrittää syöttää pajunköyttä sen minkä ehtii ja vielä useiden lajien kustannuksella. Lähdetäänpä liikkeelle vaikka punakylkirastaasta siirtyen haapanan kautta palokärkeen ja siitä edelleen taviin sekä kuoviin. Tovi sulattelua ja jatkamme kesäisellä kalatiiralla, höystettynä ”normi” räkättirastaalla sekä jo havaitulla haarapääskyllä. Hetken päästä aloittaa peukaloinen, jota säestää töyhtöhyyppä ja mustarastas. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä lauleskelee pajulintu.
Mestarimatkija taituroi kaikkiaan 12 lajia ja kaikki nämä olisivat menneet aivan täydestä silmien ollessa kiinni. Tarkkana siis luonnossa.

 

Teksti ja kuva: Marko Kelo

Sieltä ne taas saapuvat, lumivalkoisin (ylivalottunein) siivin,  nuo tuhansien järvien trumpetistit.
Laulujoutsen olisi todennäköisesti hävinnyt Suomesta vainojen vuoksi, mutta lintutieteilijöiden huolen myötä laji rauhoitettiin vuonna 1934. Toki kirjailija Yrjö Kokolla oli suojelun kannalta varmasti myös osuutta asiaan.
Nykyään huolia/murheita lajeilla, myös ihmisellä, on riittävästi. Muutokset elinympäristöissä, haasteet muuttomatkoilla, pyynti, ja varsinkin ”klassikko” ilmastonmuutos luovat suuria uhkakuvia tulevaisuudelle.
Toivotaan, että nykypäivänäkin tehtävä tutkimus sekä kirjallisuus johtaisivat lajiston kannalta samanlaiseen lopputulokseen, kuin Ultima Thulen linnulla.
Tuoretta kirjallisuutta on nyt saatavilla, eli luontoon ja lukemaan ihmiset!

 

Teksti ja kuva: Marko Kelo