Pakkohan sinne oli mennä. Nimittäin Amos Rexiin, ihailemaan vuoden museoilmiötä. Vähän ennen joulua jono oli vielä maltillinen, mutta joutuipa sisäänpääsyä silti hetken aikaa odottelemaan. Välipäivinä yleisö heräsi huomaamaan, että uuden museon avajaisnäyttelyn päättyy ihan pian, ja niinpä päästiin uutisoimaan ennätyspitkistä, jopa kolmen tunnin mittaisista jonoista! Mutta kyllä se museoammattilaisen sydäntä lämmittää, kun museokäyntiä jonotetaan kuin ilmaisia ämpäreitä.
Sisälle Amos Rexiin otetaan turvallisuussyistä korkeintaan 400 kävijää kerrallaan, joten itse näyttelytilassa ei ollut hillitöntä ruuhkaa. teamLabin, japanilaisen monialaisen taiteilijaryhmän näyttely Massless koostuu viidestä videoinstallaatiosta. Yksinkertaisin teoksista oli aulassa esillä ollut Enso. Japaniksi ”enso” merkitsee totuutta tai valaistumista, ja sen pyöreä kirjoitusmerkki vedetään yhdellä siveltimenvedolla. Seuraavan huoneen Black waves -videoteos tuntui hypnoottiselta, siihen olisi voinut upota pitemmäksikin aikaa.
Mutta varsinainen riemu alkoi vasta kolmannesta teoksesta. Graffiti Nature: Lost, Immersed and Reborn oli näyttelyn interaktiivisin teos, joka houkutteli kaikenikäiset kokeilemaan ja leikkimään teoksessa. Seinille, lattiaan ja kattoon projisoitiin kukkien, perhosten, sammakoiden, liskojen ja alligaattoreiden muodostama ”ekosysteemi”, jonka hahmot reagoivat kävijöiden liikkeisiin. Konttausikäisetkin ymmärsivät pian, että hahmon läpsäyttäminen sai aikaan värimyrskyn. Paikoilleen seisahtuminen aloitti kierron alusta, kun kirjavat kukat versoivat käden tai jalan alta. Viidakko muistutti huvipuiston peilisalilabyrinttiä: sinne oli helppo eksyä, mutta tunnelma ei ollut ahdistava. Hauskinta oli, että yleisö sai värittää itse lisää kukkia ja eläimiä, jotka hetken päästä ilmestyivät projisointiin.
Suurin teos oli mahtava Vortex of Light Particles, joka mielestäni kuvastaa veden virtausta alhaalta ylös suureen pyörteeseen. Salin lattioille oli levitelty patjoja installaatioon uppoutumista varten, ja ne olivatkin ahkerassa käytössä. Odottelin Vortex-salissa parikymmentä minuuttia pääsyä näyttelyn viimeiseen tilaan, jonne otettiin vain parikymmentä ihmistä kerrallaan, mutta jonottaminen ei ollut lainkaan ikävää. Hienoa oli myös se, että Amos Rexin henkilökunta kävi tämän tästä kertomassa, kuinka pitkä jonotusaika oli vielä edessä.
Näyttelyn kohokohta ainakin itselleni oli viimeisin videoteos, pitkältä nimeltään Crows are Chased and the Chasing Crows are Destined to be Chased as well, Transcending Space. Etenkin epilepsiaan tai migreeniin taipuvaisia katsojia varoitettiin välkkyvistä valoista ja kovista äänistä. Ja varoitus oli aivan paikallaan, sillä varisten lento avaruudessa oli kirjaimellisesti päätähuimaava elämys.
Enpä ole tällaista museonäyttelyä ennen nähnyt. Ei ihme, että Amos Rex on onnistunut houkuttelemaan museoon ennätysmäisen yleisön. Joukossa on varmasti sellaisiakin, jotka eivät muuten museoissa juuri viihdy – mutta ehkäpä tämän jälkeen joku heistä saa kipinän vierailla museossa uudestaan.