Tiilikan kansallispuistossa asuu tunnetusti paljon kyykäärmeitä. Harjujen ja soiden mosaiikki on luikertelijoiden mieleen: lämpöisessä hiekassa tai pitkospuilla on mukava tankata aurinkoenergiaa. Juhannuspäivän retkellä ei kyitä sattunut kulkureitille, mutta harjupolun varrelle oli jäänyt käärmeennahkainen takki. Läpikuultavasta nahkasta näkyi hyvin sekä selän sahalaitakuvio että pään suomujen pieni koko. Kyy oli luonut nahkansa!
Käärmeiden iho uusiutuu siinä missä muidenkin eläinten. Sen sijaan selkärankaisten eläinten maailmassa on harvinaista vaihtaa koko nahka kerralla uuteen. Aikuiset kyyt ja muutkin suomalaiset käärmeet luovat nahkansa useimmiten keväällä ja toisen kerran loppukesästä, sillä etenkin vatsasuomut kuluvat maassa madellessa. Kasvavat käärmeet joutuvat tietenkin vaihtamaan pukua useammin, sillä takki käy nopeasti ahtaaksi.
Kun nahanluonnin aika tulee, päällimmäisen ihon alle kertyy kosteutta nahanluonnin helpottamiseksi ja käärmeen väri muuttuu himmeämmäksi. Käärmeillähän on läpinäkyvät silmäluomet, ja myös silmäluomien nahka vaihtuu. Siksi käärmeiden silmät voivat näyttää kirkkaansinisiltä ennen nahanvaihtoa. Silloin eläin näkee huonosti ja se voi olla hermostunut ja puolustuskannalla. Kun nahka on irtoamassa, käärme hieroo päätään jotakin karkeaa pintaa vasten. Nahka alkaa irrota leuoista ja pian käärme luikertelee ulos vanhasta pukineestaan. Todellinen eläinmaailman takinkääntäjä!
teksti ja kuva: Mari Wikholm