Kävelen Julkulassa lähimetsässäni päivittäin, usein monta kertaa päivässä. Tutustakin paikasta voi löytyä yllättäviä yksityiskohtia, kuten itselleni kävi eräänä heinäkuun päivänä. Tavallinen puolukka ei näyttänytkään niin tavalliselta. Osa lehdistä oli puhtaanvalkeita, osa tasan puoliksi valkoisia, osassa oli valkeita viiruja. Klorofyllien tuotanto on häiriintynyt tällä yksilöllä pahan kerran, ilmeisesti mutaation vuoksi. Täysin valkoiset kasvit pärjäävät yleensä huonosti, sillä yhteyttämiseen tarvitaan klorofyllipigmenttiä eli lehtivihreää. Nähtäväksi jää, pystyykö aavepuolukka tekemään marjoja, ja jos pystyy, ovatko marjat punaisia vai valkoisia.

teksti ja kuva: Mari Wikholm