Harmaina talvipäivinä saattaa tovi jos toinenkin vierähtää virtavesien äärellä koskikaroja seuraillen.
Kuvausolosuhteet ovat usein haastavat valon ollessa vähäistä ja maisema tasaisen harmaata, mutta toki kuvia kriittisellekin kuvaajalle kertyy.
Suomeen talvehtimaan saapuneet koskikarat käyttävät valoisan ajan viisaasti vedessä eläviä hyönteisiä ja pikkukaloja popsien, välillä höyhenpukuaan huoltaen, välittämättä paukkupakkasista ja hyytävästä viimasta.
Sivusta seuraaja, tässä tapauksessa kuvaaja, on usein saanut osansa kylmistä olosuhteista huomatessaan sormien nivelten ”puuttuvan” tai tajutessaan kuvien epätarkkuuden johtuvan hyytelön lailla tutisevasta kehosta.
Kevättä kohti mennään ja kyllä ne säät siitä vielä kirkastuu, eikös juu.
Teksti ja kuvat: Marko Kelo