Hiljaa mielessäni sadattelin ja saattoipa muutama voimasana äänen saattelemana suustakin lipsahtaa, kun ihmisen kekseliäisyyttä kosken äärellä seurasin.
Koskikarat eivät tällä kertaa kuvattaviksi antautuneet, mutta sain omasta mielestäni kelpo otokset mikromuovin lentokykyisestä reilusti suuremmasta sukulaisesta.
Rautalammin Nokisenkosken sillalla jonkin remonttifirman harmaa pakettiauto hidasti ja ikkunasta otti muovinen lounaspakkaus siivet alleen ja hetken liideltyään mätkähti veden pintaan jääden kellumaan toviksi akanvirtaan. Kamera laulamaan, sillä näin huikea kohtaaminen lounasrasian kanssa ja vielä koskiympäristössä tulisi ikuistaa.
Harmi vaan, että itse autosta en ehtinyt ottaa kuvaa. Mikä saa ihmisen vielä tänäkin päivänä tekemään tuollaista!
Mielen tyynnyttyä jatkoin kohti Suonenjokea, jossa talvehtii sympaattinen pikku-uikku. Lintu oli edelleen paikalla ja sukelteli ahkerasti. Jokaisen sukelluksen jälkeen nokassa oli suuri vesiperhosen toukka kotelokoppineen. Reilun vedenpintaan ravistelun jälkeen kotelokoppa oli irronnut ja mehevä vihertävä toukka oli valmis syötäväksi. Toukat olivat onneksi luonnon tarjoamaa evästä, mutta mitä kaikkea kertymiä ne sisälsivätkään…
Teksti ja kuvat: Marko Kelo