Ajankohtaista luonnossa

Lyhyen päivän aikana metsän eläinten on ehdittävä hankkimaan riittävä toimeentulo. Varpushaukan jouluateriana oli myyrä.

Perinteisellä joulupäivän ajelulla Pyhä-Häkin kansallispuiston aarniometsään kuski joutui väistämään kiivaasti vasemmalle vastaantulevien ajokaistalle välttääkseen ajamasta maantietä uskaliaasti ylittävän metsämyyrän kokoisen eläimen yli. Myyrä jähmettyi keskellä tietä joko autoa säikähtäneenä tai havaitessaan autoakin suuremman vaaran. Nuolena paikalla oli pienikokoinen varpushaukkakoiras, joka nappasi myyrän auton oikean etupyörän vierestä. Haukka sai jouluaterian.

Metsä oli hiljainen. Vain yksittäiset jäljet hangella ja jokunen tintin tai tikan äännähdys silloin tällöin kertoivat sen elämästä. Mahtavat hongat seisoivat vaiti majesteettisina.

Suurin puu on 500-vuotias mänty, joka sai alkunsa laskujen mukaan vuonna 1518 ja kuoli vuonna 2014. Se jatkaa olemassaoloaan ehkäpä vielä vuosikymmenien ajan valtavana kelona.

Ulkona kaamoksen aika on syvimmillään, mutta sisällä huoneessa kukkii ihastuttava vaaleajouluruusu (Helleborus niger).

Luonnossa jouluruusun voi havaita kukkivana helmikuulta huhtikuulle Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristoalueilla, etenkin Euroopan kaakkoisosien kalkkiseuduilla.

Vanha puutarha-, koriste- ja rohtokasvi on viime vuosina löytänyt uudelleen tiensä suomalaisiin koteihin. Se yhdistetään vahvasti nimenomaan joulunaikaan. Englanninkieliset nimet, kuten Christmas Rose, Snow Rose, Lenten Rose tai Oracle Flower kertovat myös kasvin muista merkityksistä. Latinankielinen Helleborus viittaa kasvin myrkyllisyyteen.

Kokeneen lintuharrastajan näkökenttään sattui Maaninkajärvellä 7.12. harvinainen vieras pohjoisen valtameriltä. Harvinainen siksi, että kyseinen nuori pikkukajava oli vasta viides Pohjois-Savossa 2000-luvulla tavattu lajin edustaja. Laji pesii mm. Pohjois-Norjan jyrkkien rantakallioiden kielekkeillä, jossa tämäkin yksilö on todennäköisesti kuoriutunut. Itämerellä laji on säännöllinen, mutta harvalukuinen muuttaja.
Nuorukainen vietti muutaman päivän Maaninkajärvellä kalastellen onnistuneesti ja leväten tulevaa matkaa varten.

Turvallista muuttomatkaa ja antoisia kalastushetkiä toivottaa Luonnontieteellisen museon väki.

Teksti ja kuva: Marko Kelo

Jänkäkurppa löytyi itsenäisyyspäivänä Siilinjärveltä, vaatimattomasta, kapeasta ja matalavetisestä ojanpahasesta. Oja pysyy lähteisyytensä vuoksi kovillakin pakkasilla osittain sulana. Pohjois-Savosta laji on löydetty talvella vain muutaman kerran aiemmin.

Jänkäkurppa pesii vetisillä soilla. Lajin levinneisyys on pohjoispainotteinen. Se on muiden kahlaajien tapaan muuttolintu. Muutamia talvehtimista yrittäviä yksilöitä löydetään Suomestakin vuosittain, harvemmin kuitenkaan sisämaasta. Suomessa talvea viettävät jänkäkurpat ovat yleensä löytyneet läpi talven sulina pysyvistä virtaavista vesistä, lähteikkösulista ja ojista.
Jänkäkurpan vanhoja nimiä: pienempi taivaanvuohi, kesämöhöttäjä, pieni vanhapiika, pienempi taivaanjäärä.

Teksti ja kuva: Pertti Renvall

Lapintiainen Poecile cinctus (Salla, heinäkuu 2018).

Lapintiaisia on syyskuusta lähtien havaittu vaelluksella poikkeuksellisesti koko maassa. Laji on pääasiassa Lapissa pesivä paikkalintu, mutta heikkoa vaellusta havaitaan muutaman vuoden välein. Mistään erityisen silmiinpistävästä vaelluksesta ei ole nytkään kyse, mutta useita yksilöitä on havaittu etelärannikolla asti. Monet maan etelä- ja keskiosiin vaeltaneet lapintiaiset asettuvat talveksi hyödyntämään lintujen ruokintapaikkojen antimia. Ne saattavat pysytellä samalla paikalla kevääseen saakka.
Lapintiaisen parhaita tuntomerkkejä ovat harmaanruskea päälaki, leveä musta kurkkulappu ja ruosteensävyiset kupeet.

Teksti ja kuva: Pertti Renvall