Kuopionluonnontieteellinenmuseo.fi
Kuopion luonnontieteellisen museo logo
Helmikuun puolivälissä pimeä vuodenaika on väistymässä ja valo voittamassa. Päivä päivältä kiihtyvällä tahdilla aurinko kohoaa taivaalla korkeammalle. Ilmassa on vahvaa varhaiskevään tuntua.
Kaupungissakin tiaiset, viherpeipot, varpuset, pikkuvarpuset ja tikli virittelevät iloista kevätkonserttia. Ensimmäisiä muuttolintujen tiedustelijoita odotellaan.
Pitääköhän paikkansa, että linnut valitsevat kumppaninsa helmikuun 14. päivänä? Näin tapahtuu erään uskomuksen mukaan.
Lyhyen päivän aikana metsän eläinten on ehdittävä hankkimaan riittävä toimeentulo. Varpushaukan jouluateriana oli myyrä.
Perinteisellä joulupäivän ajelulla Pyhä-Häkin kansallispuiston aarniometsään kuski joutui väistämään kiivaasti vasemmalle vastaantulevien ajokaistalle välttääkseen ajamasta maantietä uskaliaasti ylittävän metsämyyrän kokoisen eläimen yli. Myyrä jähmettyi keskellä tietä joko autoa säikähtäneenä tai havaitessaan autoakin suuremman vaaran. Nuolena paikalla oli pienikokoinen varpushaukkakoiras, joka nappasi myyrän auton oikean etupyörän vierestä. Haukka sai jouluaterian.
Metsä oli hiljainen. Vain yksittäiset jäljet hangella ja jokunen tintin tai tikan äännähdys silloin tällöin kertoivat sen elämästä. Mahtavat hongat seisoivat vaiti majesteettisina.
Suurin puu on 500-vuotias mänty, joka sai alkunsa laskujen mukaan vuonna 1518 ja kuoli vuonna 2014. Se jatkaa olemassaoloaan ehkäpä vielä vuosikymmenien ajan valtavana kelona.
Ulkona kaamoksen aika on syvimmillään, mutta sisällä huoneessa kukkii ihastuttava vaaleajouluruusu (Helleborus niger).
Luonnossa jouluruusun voi havaita kukkivana helmikuulta huhtikuulle Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristoalueilla, etenkin Euroopan kaakkoisosien kalkkiseuduilla.
Vanha puutarha-, koriste- ja rohtokasvi on viime vuosina löytänyt uudelleen tiensä suomalaisiin koteihin. Se yhdistetään vahvasti nimenomaan joulunaikaan. Englanninkieliset nimet, kuten Christmas Rose, Snow Rose, Lenten Rose tai Oracle Flower kertovat myös kasvin muista merkityksistä. Latinankielinen Helleborus viittaa kasvin myrkyllisyyteen.
Kun ruska on ohi ja luonto valmistautuu talveen, punakoison marjat loistavat värikkäinä harmaantuvassa kaupunkiympäristössä.
Rantapensaikoissa kasvavalla köynnöstävällä punakoisolla on ollut rohdos- ja taikakäyttöä ja sen avulla on paranneltu monenlaisia vaivoja ja kolotuksia. Navetoiden ja tallien edustalla kasvavan punakoison on ajateltu suojaavan eläimiä noitien aiheuttamilta onnettomuuksilta. Luonnonkasvillisuuden jäänteenä, vanhana lääke- tai koristekasvina, viljelykarkulaisena tai satunnaisena tulokkaana kasvia näkee usein asutuksen piirissä pensaikoissa, joutomailla tai lähiömetsissä, joihin on kärrätty puutarhajätettä. Rehevillä rannan läheisillä kasvupaikoilla se voi yleistyä ja luonnonvaraistua. Pohjois-Savossa laji on alkuperäiskasvina harvinainen.
Punakoison kiiltävänpunaiset marjat samoin kuin koko muukin kasvin verso on ihmiselle ja muille nisäkkäille hyvin myrkyllinen, joten sen marjat on jätettävä linnuille! Rastaille ne kelpaavat ja satoisan punakoison marjoista riittää syötävää pitkälle talveen.
Ihminen on hyödyntänyt koison suurta sukua muutoinkin kuin rohdos- ja koristekasvikäytössä, sillä tutut peruna, tomaatti, paprika ja tupakka kuuluvat koisokasveihin.