Kuopionluonnontieteellinenmuseo.fi
Kuopion luonnontieteellisen museo logo
Otsikko on suomennos kuusamakiitäjän ruotsinkielisestä nimestä. Suomessa kahdesta vakituisesti tavattavasta päiväkiitäjästä kuusamakiitäjä on yleisempi ja laajemmalle levinnyt. Kolibrin lailla kukilla ruokaileva arka perhonen lentää vain auringon paistaessa. Kuusamakiitäjä on melko yleinen lehtomaisten metsien reunamilla ja metsänaukioilla, mutta toisaalta myös asutusalueiden pihapiireissä, missä kasvaa toukan ravintokasveja, kuusamia tai lumimarjaa.
Alkukesällä eläinten poikasia on kaikkialla: metsissä, rannoilla, pelloilla – ja keskellä kaupunkiakin. Esimerkiksi rusakonpoikasia voi piileskellä jopa talojen pihoilla. Yksinäiseltä näyttävä pikkujänis herättää välillä ihmisten auttamishalun, ja luonnontieteellisestä museosta kysytään joka vuosi neuvoja ”hylättyjen” jänistenpoikasten hoitoon.
Todellisuudessa yksin olevat jäniksenpoikaset ovat vain harvoin orpoja. Metsäjänis- ja rusakkoemo eivät kaiva pesää vaan piilottavat poikaset maastoon eri paikkoihin. Emo käy öisin vain kerran tai pari imettämässä poikasia muutaman minuutin ajan, muun ajan poikaset piileskelevät hiljaa paikoillaan. Jänikset kasvavat ihan silmissä, ja jo parin viikon päästä poikaset ovat jo valmiit aloittamaan itsenäisen elämän.
Yksin kyhjöttävään jäniksenpoikaseen ei siis pidä mennä koskemaan eikä sitä saa ottaa hoiviinsa. Emo on poikasen paras hoitaja, ihmisen hoidossa poikaset usein kuolevat. Jos pikkujänö makaa vaarallisessa paikassa vaikkapa keskellä tietä, sen voi varovasti nostaa muutaman metrin sivuun, mieluiten lähimmän pensaan alle tai tiheän kasvillisuuden suojiin. Silloin on parasta kahmaista ensin käteensä esimerkiksi iso ruohotukko, jotta poikaseen ei jää ihmisen hajua.
teksti ja kuva: Mari Wikholm
Ketonukin kotikulmilla on tapahtunut viime vuosina monia mullistuksia: umpeenkasvua, avohakkuu, maanomistuksen vaihtuminen, uuden tien kaavoitusta ja rakentamista…
Kasvin ainoalla kuopiolaisella kasvupaikalla menee silti hyvin – ainakin toistaiseksi! Ketonukki kukkii varhain ja sen maanmyötäinen ruusuke kuihtuu jo alkukesällä. Tänä vuonna havaittiin noin kolmesataa enimmäkseen pienikokoista, vasta nupulla olevaa ketonukin ruusuketta. Vuosi sitten kukinta epäonnistui täysin toukokuun kuivuuden ja helteiden johdosta.
Harvinainen kasvi on saapunut paikalle rautatien liikenteen myötä ihmisen seuralaisena ja vain ihmisen seuralaisena se voi kasvupaikallaan menestyä. Se vaatii elinympäristöltään riittävästi lämpöä, avoimuutta ja kuivuutta. Yksilömäärät voivat vaihdella rajusti vuosittain. Pitkäikäisen siemenpankin turvin kasvi voi selvitä pitkistäkin epäsuotuisista ajanjaksoista ja ilmestyä uudelleen esimerkiksi vastapaljastuneelle maalle.
Teksti ja kuvat: Outi Vainio
Viime päivinä Suomeen on saapunut jälleen eteläisten ilmavirtausten avustamana massoittain ohdakeperhosia ja kaalikoita. Ohdakeperhoset ovat todennäköisesti lähtöisin Välimeren maista, heikomman lentokyvyn omaavat kaalikoit hieman lähempää. Loppukesällä kuoriutuvien uuden sukupolven ohdakeperhosten on todettu vaeltavan takaisin kohti etelää – osa lentää Afrikkaan saakka.
Piirrettyjen Pokemonien ym. nuorten aivonystyröitä kutkuttavien hahmojen esikuvat löytyvät yllättävän usein luonnosta.
Esimerkkinä kuvan hietikkokiitäjäinen (Cicindela hybrida) x 2.
Tämän lajin lisäksi Suomessa esiintyy kolme hietakiitäjäisten (Cicindela) suvun edustajaa, jotka kaikki herkuttelevat vahvoilla leuoillaan hyönteisaterioita.
Ne ovat aktiivisimmillaan aurinkoisina päivinä viihtyen avoimilla hiekkamailla, spurttaillen ja lennellen saaliin kiilto silmissä (nähtävissä kuvasta…).
Kuvassa olevien yksilöiden lisäksi hiekkakuopalla ”viiletti” useita satoja ”Cicindeloja”, joten kuvattavaa riitti.
Go Cicindela, go!
Teksti ja kuva: Marko Kelo
Takatalvi toi järripeipot pihoihin. Siilinjärvi, Toivala 3.5.2019
Ankara takatalvi koetteli itäistä Suomea 2.-5.5. Uutta lunta satoi 15-20 cm, ja hyytävä pohjoistuuli toi pakkasenkin mukanaan. Paksu lumipeite keräsi pihojen talviruokintapaikoille suuria järripeippoparvia. Myös rastaat, punarinnat ja rautiaiset kerääntyivät teiden varsien ja pihapiirien harvoille sulapaikoille.
Pajulintu elementissään. Kuopio, Riistavesi 11.5.2019
Kevät kuitenkin palasi ja äitienpäiväksi Pohjois-Savoon ehtivät jo pajulintujen ensimassat sekä ensimmäiset ruokokerttuset ja punavarpuset. Kuluneen viikon hauskimpia tapauksia olivat pihojen ja puistojen vaahteroiden kukinnoilla ruokailleet tilhiparvet. Harvemmin niitä tähän aikaan enää parvittain, ainakaan pihavaahteroissa, näkee. Tilhiparven helinän ja muutolta saapuneen punavarpusen laulun kuuleminen samalla retkellä on sekin varsin harvinaista.
Teksti ja kuvat: Pertti Renvall