Kuopionluonnontieteellinenmuseo.fi
Kuopion luonnontieteellisen museo logo
Lettosuolla Savo-Karjalan rajamailla on kuivaa. Rimpinevalla rimmet ovat lähes kuivillaan. Letolla kukkivat vielä lehtoneidonvaippa ja vilukko, rimpinevalla herkkä valkopiirtoheinä ja kanervakangas on kauneimmillaan.
Teksti ja kuvat: Outi Vainio
Hyönteismaailmasta löytyy mitä ihmeellisimpiä otuksia, jotka jäävät usein vähälle huomiolle. Osa on mikroskooppisen pieniä, joiden kauneus tulee esiin vasta mikroskoopin alla, osa on liikkeellä öiseen aikaan tai ovat muuten vaan piilottelevaa sorttia. Tämä kuvan hapsenkakkiainen, tai oikealta lajiltaan pajujäärä, ei ollut laisinkaan ujo, sillä se suorastaan poseerasi useaan otteeseen kuvaajalle.
Pajujäärän toukat elävät, kuten nimestäkin saattaa päätellä, pajuilla, jossa ne nakertavat oksien sisällä toukkakäytäviään. Aikuiset jäärät (pituus n. 2 cm) ovat liikkeellä heinä- syyskuussa.
Entisaikoina hapsenkakkiaisiksi on kutsuttu lähes kaikkia pitkät tuntosarvet omaavia kovakuoriaisia. Lisäksi on myös maantieteellisiä eroja nimitysten suhteen, mutta olkoon tämän jutun päähenkilö tällä kertaa se hapsenkakkiainen.
Teksti ja kuvat: Marko Kelo
Kävelen Julkulassa lähimetsässäni päivittäin, usein monta kertaa päivässä. Tutustakin paikasta voi löytyä yllättäviä yksityiskohtia, kuten itselleni kävi eräänä heinäkuun päivänä. Tavallinen puolukka ei näyttänytkään niin tavalliselta. Osa lehdistä oli puhtaanvalkeita, osa tasan puoliksi valkoisia, osassa oli valkeita viiruja. Klorofyllien tuotanto on häiriintynyt tällä yksilöllä pahan kerran, ilmeisesti mutaation vuoksi. Täysin valkoiset kasvit pärjäävät yleensä huonosti, sillä yhteyttämiseen tarvitaan klorofyllipigmenttiä eli lehtivihreää. Nähtäväksi jää, pystyykö aavepuolukka tekemään marjoja, ja jos pystyy, ovatko marjat punaisia vai valkoisia.
teksti ja kuva: Mari Wikholm
Monet kahlaajat, mm. kuovit ja viklot, aloittavat syysmuuttonsa jo ennen juhannusta. Kiireisin kesävieras on mustaviklo. Se saapuu pohjoisille pesimäseuduilleen vasta toukokuun alkupuoliskolla, mutta ensimmäiset naaraat lähtevät syysmuutolle jo touko-kesäkuun vaihteessa, heti muninnan jälkeen. Mustaviklonaaraat jättävät munien hautomisen ja poikasista huolehtimisen ilmeisesti kokonaan koiraiden tehtäväksi.
Arktisella tundralla pesivien sirrien syysmuutto käynnistyy toden teolla heinäkuussa, kun aikuiset pesineet yksilöt kerääntyvät parviksi ja jättävät sopivilla itä- ja koillistuulilla pesimäseutunsa. Heinä-elokuu on aikuisten sirrien päämuuttoaikaa. Elokuun puolivälistä lokakuuhun muuttoparvissa pääroolissa on nuoriso eli menneen kesän poikastuotto. Kahlaajien muutto on usein näkyvimmillään naistenviikon aikaan heinäkuun lopussa. Parhaiten niitä näkee merten hiekkarannoilla, sisämaassa ranta- ym. lietteillä. Suurimmat levähtäjämäärät havaitaan lähes poikkeuksetta ns. pudotuskeleillä eli lounais- ja länsituulilla rankkasateiden yhteydessä.
Teksti ja kuvat: Pertti Renvall
Tiilikan kansallispuistossa asuu tunnetusti paljon kyykäärmeitä. Harjujen ja soiden mosaiikki on luikertelijoiden mieleen: lämpöisessä hiekassa tai pitkospuilla on mukava tankata aurinkoenergiaa. Juhannuspäivän retkellä ei kyitä sattunut kulkureitille, mutta harjupolun varrelle oli jäänyt käärmeennahkainen takki. Läpikuultavasta nahkasta näkyi hyvin sekä selän sahalaitakuvio että pään suomujen pieni koko. Kyy oli luonut nahkansa!
Käärmeiden iho uusiutuu siinä missä muidenkin eläinten. Sen sijaan selkärankaisten eläinten maailmassa on harvinaista vaihtaa koko nahka kerralla uuteen. Aikuiset kyyt ja muutkin suomalaiset käärmeet luovat nahkansa useimmiten keväällä ja toisen kerran loppukesästä, sillä etenkin vatsasuomut kuluvat maassa madellessa. Kasvavat käärmeet joutuvat tietenkin vaihtamaan pukua useammin, sillä takki käy nopeasti ahtaaksi.
Kun nahanluonnin aika tulee, päällimmäisen ihon alle kertyy kosteutta nahanluonnin helpottamiseksi ja käärmeen väri muuttuu himmeämmäksi. Käärmeillähän on läpinäkyvät silmäluomet, ja myös silmäluomien nahka vaihtuu. Siksi käärmeiden silmät voivat näyttää kirkkaansinisiltä ennen nahanvaihtoa. Silloin eläin näkee huonosti ja se voi olla hermostunut ja puolustuskannalla. Kun nahka on irtoamassa, käärme hieroo päätään jotakin karkeaa pintaa vasten. Nahka alkaa irrota leuoista ja pian käärme luikertelee ulos vanhasta pukineestaan. Todellinen eläinmaailman takinkääntäjä!
teksti ja kuva: Mari Wikholm
Ensisilmäyksellä näyttäisi että kuvassa tarhamehiläinen täydentää mesivarastojaan koiranputken kukinnolla. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa että ruokailija onkin toinen: kukkahämähäkki on nauttimassa juuri valmistamaansa proteiinipirtelöä kitiinikuorisesta ”pullosta”. Kukkahämähäkin erittämä myrkky ja entsyymit muuttavat saaliin kudokset nestemäiseen muotoon.
Kukkahämähäkit vaanivat kukissa käyviä hyönteisiä. Ne suosivat valkoisia ja keltaisia kukkia ja kykenevät vaihtamaan väriään alustansa mukaan.