blogi

Tässä loppukesällä minulle on useammankin kerran näytetty kuvia tai videoita pienistä keltaisista toukista ja kysytty, mitähän ne mahtavat olla. Kysymyksiä on tullut niin Kuopiosta, pääkaupunkiseudulta kuin Kotkastakin. Oma asiantuntemukseni ei toukkien määrittämiseen riitä, mutta amanuenssimme Marko Kelo ratkaisi määrityspähkinän hetkessä. Kyseessä on pesäkoisa (Aphomia sociella).

video: Tiina Hannunen

Kotkassa kuvatulla videolla ryömii siis pesäkoisan toukkia. Pesäkoisa on pieni yöperhonen, joka munii ampiaisten, mehiläisten ja kimalaisten pesiin. Kuoriuduttuaan toukat loisivat kennostossa mussuttaen isäntähyönteisen pesään tuomaa ruokaa. Jonkin verran koisantoukat popsivat pistiäisten toukkia ja mehiläispesissä asuessaan myös kennoston vahaa. Loppukesällä toukat ryömivät porukalla ulos pistiäisten pesästä ja kutovat itselleen silkkiset koteloitumiskopat mielellään jonkin puurakenteen pintaan. Videolla näkyvät ontot putkilot ovat juuri näitä koteloitumiskoppia. Kopat ovat tiukasti kiinni sekä alustassa että toisissaan, joten niitä voi olla hankala irrottaa.

Pesäkoisantoukkien yleisyys tänä vuonna liittyy ampiaisten suureen määrään. Ampiaisten runsaus vaihtelee luontaisesti: joka toinen vuosi niitä on niukalti, joka toinen vuosi enemmän. Viime kesä oli kylmä ja sateinen, mikä vähensi surisijoiden määrää reilusti, ja tänä vuonna lämmin kevät voimisti ampiaisten määrän luontaista kasvua. Ampiaisia on tutkija Jouni Sorvarin mukaan jopa 20-kertainen määrä viimevuotiseen nähden. Kun isäntäeläimiä on paljon, on loisilla kissanpäivät – ja siksi yleisöä kiinnostavia keltaisia pesäkoisantoukkiakin on tänä kesänä havaittu runsaasti.

Varma syksyn merkki on tutkija Kauko Salon sieniennuste. Viimeistään elokuun puolessavälissä ilmestyvät ensimmäiset sieniuutiset. Miten käy tänä vuonna? Jääkö sato kuivuuden vuoksi niin heikoksi, että pääuutiseksi nousee otsikko HUONOIN SIENISYKSY MIESMUISTIIN?

Sienisadon ennustaminen on hankalaa, sillä sienet ovat oikukkaita otuksia. Rihmasto elää maaperässä vuosikausia ja tuottaa suotuisissa oloissa itiöemiä, joista osa päätyy sienestäjän koppaan ja loput muiden eläinten ravinnoksi. Itiöemien kasvattamiseen sieni tarvitsee vettä, ravinteita ja hiiliyhdisteitä eli sokeria. Lähes kaikki ruokasienet elävät yhdessä puiden tai muiden metsäkasvien kanssa, ja yhteiselo hyödyttää molempia osapuolia. Sieni imee tarvitsemansa sokerin kasvilta ja kasvi puolestaan saa sienirihmaston avulla huomattavasti enemmän vettä ja ravinteita maaperästä kuin yksinään. Tämä on niin merkittävää, että jokainen metsiemme puu kasvaa yhdessä sienen kanssa.

Kuivana kesänä sienijuuriyhteys on sitäkin tärkeämpi puille, kun maaperästä on imettävä pienimmätkin vesipisarat. Mutta vaikeina aikoina puut käyttävät leijonanosan yhteyttämästään sokerista itse eikä sitä välttämättä riitä sienten itiöemien tuotantoon. Sieniyksilö ei siihen kuole – reilusti yli 90 % yksilöstähän elää maan alla rihmastona – mutta ilman itiöemiä suvullinen lisääntyminen jää sinä vuonna väliin. Ja sienestäjälle itiöemättömyys merkitsee tyhjää koria.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Kahden edellisen kesän jatkuvat sateet saivat sienestäjät toiveikkaiksi. Koleus harvoin haittaa pohjoisiin oloihin sopeutuneita sienilajeja, vaikka lämpöiset kelit usein itiöemätuotantoa vauhdittavatkin. Mutta sato jäikin keskimääräistä pienemmäksi ja lajistoltaan köyhemmäksi.

Monet sienilajit eivät panosta joka vuosi yhtä paljon itiöemien tuottamiseen, vaikka olot olisivatkin jatkuvasti ihanteelliset. Herkkutatti on yksi näistä oikuttelijoista. Tattien huippuvuosi 2003 ei suinkaan ollut sienisadolle ihanteellinen. Alkukesä oli viileä mutta heinäkuu tukalan helteinen lähes koko Suomessa, ja sienisadosta ennustettiin surkeaa. Mutta toisin kävi. Elokuun puolessavälissä herkkutatit rynnistivät valtavin määrin maan pinnalle. Muistan itsekin ne viikot. Asuin silloin Itä-Vantaalla enkä päässyt lähimetsään edes kymmenen minuutin koiranpissatuslenkille kompastelematta valtaviin, toukattomiin (!!!!) herkkutatteihin. Koppaa ei aina tullut otettua mukaan, joten sienet oli kerättävä paidanhelmaan, taskusta kaivettuun muovipussiin tai lippalakkiin.

Tänä kesänä sienisato on ilman muuta myöhässä. Tähän mennessä olen löytänyt lähimetsistäni muutamia urheita punikki- ja lehmäntatteja, koivu- ja keltahaperoita sekä nuppineulanpään kokoisia kantarelleja. Mutta viimeistä sanaa tuskin on tänäkään vuonna vielä sanottu!