Ajankohtaista luonnossa

Kevätliihottelua

23.4.2020

Lämpimät, aurinkoiset kevätpäivät herättävät ensimmäiset perhoset. Vanha kansa ennusti ensimmäisestä näkemästään perhosesta tulevan vuoden tunnelmia: heleänvärinen kevätperhonen enteili hyviä aikoja, tummanpuhuva raskaita koettelemuksia. Tänä vuonna ensimmäinen näkemäni perhonen oli kirkkaankeltainen sitruunaperhonen. Toivottavasti vanha uskomus pitää paikkansa ja olemme menossa kohti toiveikkaampia aikoja!

Sitruunaperhonen on pysähtynyt lepäämään ruohonkorrelle. — Kirkkaankeltainen sitruunaperhonen (Gonepteryx rhamni) erottuu hyvin keväisestä maastosta. Kuva: Josefine Stenudd (CC BY-NC-ND 2.0)

Varhain keväällä heräävät perhoset ovat talvehtineet aikuisina. Sitruunaperhonen viettää talvensa maanpinnan tasolla varvikossa tai kuivien lehtien suojassa toisin kuin suruvaippa tai nokkos- ja neitoperhonen, jotka saattavat hakeutua rakennusten suojiin ja seinänrakoihin. Keväällä näiden varhain heräävien perhosten tärkein tehtävä on löytää parittelukumppani, jotta naaras pystyy munimaan oikeaan aikaan. Sitruunaperhonen munii paatsaman lehdille kun lehdet puhkeavat, ja näin toukat pääsevät kuoriutumaan suoraan ruokakomeroon.

Keskikesällä ei aikuisia sitruunaperhosia juuri näy. Edellisen talven aikuiset kuolevat viimeistään alkukesällä, ja uusi sukupolvi vasta rouskuttelee lehtiä toukkina. Loppukesällä koteloitumisen jälkeen aikuiset perhoset lähtevät lentoon ja saattavat lepatella syys-lokakuulle asti ennen vetäytymistään talvilepoon.

Kuka jätti jäljet hankeen?

15.4.2020

Yöllisen kevyen lumisateen jälkeen hangelle jääneiden jälkien tunnistaminen antaa mielenkiintoista sisältöä muutenkin upeille ja aurinkoisille kevättalvisille retkille, joita voi hyvin tehdä syrjäseuduille ja suoaukeille vielä huhtikuussa. Kulkuvälineeksi sopivat sukset tai lumikengät.

Hyvällä onnella hangella voi nähdä tavanomaisten jäniksen jälkien tai ketun jättämän helminauhan lisäksi myös suurpetojen jälkiä. Ahman jättämän jäljen tunnistaa suuren koon, asennon sekä eläimen omintakeisen liikkumistavan johdosta melko helposti.

Aavan syrjäisen suoaukean poikki on kulkenut kookas koiraeläin rauhallisesti ja määrätietoisesti, välillä pysähdellen, ja tullut joen rantaan virtaavan veden partaalle. Onko siinä mennyt nuori susiyksilö, joka on etsimässä itselleen omaa reviiriä?

Ahman suuret tassunjäljet lumessa — Ahma on laskeutunut harjun syrjää järven jäälle.

Lähikuva suden tassunjäljistä — Suden jättämää jälkeä on vaikeaa erottaa suuren omistajaltaan karanneen koiran jäljestä.

Teksti ja kuvat: Outi Vainio

Luulee jäniskin piilossa olevansa, kun pään pensaaseen pistää (Mellilä)

7.4.2020

Rusakko levisi maahamme 1800-luvun lopulla kaakosta. Laji on sittemmin laajentanut levinneisyysaluettaan kohti pohjoista ja sitä tavataankin nykyisin jo Länsi-Lapissa saakka. Talvisin rusakko viihtyy asutuksen liepeillä, missä sille on tarjolla runsaasti ravintoa; erityisesti omenapuiden ja orapihlajan oksat ovat sen herkkua.

Rusakko vaihtaa vaaleampaan ja paksumpaan talvipukuun, mutta sen turkki ei muutu kokonaan valkoiseksi kuten metsäjäniksellä. Rusakko on yksi ilmastonmuutoksesta hyötyneistä lajeista, sillä vähälumisina talvina sen liikkuminen ja ravinnon saanti helpottuvat, koska sillä ei ole hangella liikkumista auttavia lumikenkiä, kuten metsäjäniksellä.

Lähikuva rusakon korvista. — Rusakolla on pidemmät korvat kuin metsäjäniksellä. Kuva J. Kettunen

Rusakko syö puun oksia. — Talviaikaan rusakolle maistuvat erityisesti ruusukasvien oksat ja versot. Kuva J. Kettunen

Kottarainen – mestarimatkija

1.4.2020

On meneillään maaliskuun loppupuolen linturetki ja seuraavana pysähdys Maaningan Viannan vanhalla kanavalla. Nousen autosta ja välittömästi korviini kantautuu haarapääskyn iloista livertelyä. Ihmettelen sitä nanosekunnin ajan, kunnes aivot raportoivat äänen vain taitavaksi imitaatioksi. Siirryn puun alle, jossa tämä ”huijari” yrittää saada lintuharrastajan vihkoon mahdollisimman paljon tekstiä lajien muodossa.
Kuuntelen lintua n. tunnin ja sinä aikana tämä vintiö yrittää syöttää pajunköyttä sen minkä ehtii ja vielä useiden lajien kustannuksella. Lähdetäänpä liikkeelle vaikka punakylkirastaasta siirtyen haapanan kautta palokärkeen ja siitä edelleen taviin sekä kuoviin. Tovi sulattelua ja jatkamme kesäisellä kalatiiralla, höystettynä ”normi” räkättirastaalla sekä jo havaitulla haarapääskyllä. Hetken päästä aloittaa peukaloinen, jota säestää töyhtöhyyppä ja mustarastas. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä lauleskelee pajulintu.
Mestarimatkija taituroi kaikkiaan 12 lajia ja kaikki nämä olisivat menneet aivan täydestä silmien ollessa kiinni. Tarkkana siis luonnossa.

Kottarainen laulamassa oksalla — Kottarainen, Maaninka, Vianta 22.3.2020

Teksti ja kuva: Marko Kelo

Pieni sieni maaliskuussa

25.3.2020

Maaliskuuta ei oikein voi pitää sieniharrastajan kulta-aikana. Tarkkasilmäinen saattaa silti tälläkin hetkellä onnistua bongaamaan sieniä, enimmäkseen lahopuilla kasvavia. Suurten monivuotisten kääpälajien lisäksi voi hyvällä onnella havaita lumen alta paljastuneita viimesyksyisiä itiöemiä.

Talvikääpä (Polyporus brumalis) on yleinen lehtipuiden oksien lahottaja, jota tavataan koko Suomessa. Se on yksivuotinen laji eli muodostaa uusia itiöemiä vuosittain, eniten loppusyksyllä. Keväällä, kun lumet sulavat, voi talvikäävän ylivuotisia itiöemiä löytää maahan pudonneilta oksilta. Joskus itiöemät näyttävät yllättävän tuoreilta.

Talvikäävän lakin halkaisija on kooltaan yleensä muutamia senttimetrejä. Lakin väri vaihtelee vaalean nahanruskeasta hyvin tummaan: Tunturi-Lapista voi löytää melkein mustia talvikääpiä. Vaalea jalka ja isot, kermanväriset, kulmikkaat pillit auttavat erottamaan talvikäävän muista jalallisista kääpälajeista.

Talvikäävän lakki on muutaman senttimetrin kokoinen. Tämä yksilö on väriltään vaalea. — Talvikääpä (Polyporus brumalis) on pieni lehtipuun oksien lahottaja.

Talvikäävän itiöemän alapinta on vaalea ja pillit ovat isot. — Talvikäävän pillit ovat isot ja kulmikkaat.

teksti ja kuvat: Mari Wikholm

Liitoa lähimetsissä

20.3.2020

Liito-oravien vuoden ensimmäinen kiima-aika ajoittuu maaliskuun loppuun eli juuri nyt on parasta aikaa nähdä liitureita päivänvalolla! Koiraat liikkuvat enemmän ja vierailevat naaraiden reviireillä etsien kumppania. Ne saattavat ajaa toisiaan takaa ja tehdä liitoja puista toisiin ihmisistä suuremmin välittämättä. Varsinainen naaraan kiima on kuitenkin lyhyt, sillä se voi olla ohi alle vuorokaudessa. Tämän jälkeen koiras lähtee etsimään toista naarasta.

Vaikka liito-oravaa ei pääsisikään näkemään, sen läsnäolosta kertovat keväisin puiden tyviltä havaittavat talvipapanat. Ne ovat riisinjyvänkokoisia, liereitä ja useimmiten keltaisenruskeita. Liito-orava käyttää talviravintonaan koivun ja lepän norkkoja, joiden sisältämä siitepöly värjää papanat kellertäviksi. Parhaiten liito-oravat viihtyvät kuusisekametsässä, jossa on suojaisaa ja lehtipuita ravinnoksi. Papanoita löytyy useimmiten suurten puiden juurelta. Jykevässä kuusimetsässä kannattaa tarkistaa esimerkiksi suuret koivut ja kolohaavat.

Liito-oravia on Kuopiossa melko runsaasti, ja ne voivat elää aivan ihmisasutuksen vieressä. Seuraavan kerran, kun menet metsään, katso ympärillesi. Voit löytää uuden naapurin!

Suuri koivu kuusimetsässä. Koivun juurelta löytyi liito-oravan papanoita. — Kellomäen kuusimetsän keskellä kasvavan vanhan koivun juurelta löytyi tänään papanoita, joten liito-orava on liikkunut alueella.

Vaahteran juurelta löydettyjä, hieman epätavallisemman värisiä, vaaleanruskeita liito-oravan talvipapanoita Linnanpellolla — Vaahteran juurelta löytyi hieman epätavallisemman värisiä, vaaleanruskeita papanoita Linnanpellolla. Väri saattaa johtua siitä, että ravintona on käytetty enemmän vaahteran siemeniä.

Teksti ja kuvat: Leena Rinta-Runsala