Blogi

Kukapa ei tunnistaisi Suomen kuuluisinta kansallismaisemaa. Ukko-Kolin huipulta avautuva näkymä alas Pieliselle on innoittanut lukuisia taiteilijoita ja luonnonystäviä Juhani Ahosta Eero Järnefeltiin, Jean Sibeliukseen ja I.K. Inhaan. Kolille avattiin Suomen ensimmäinen merkitty luontopolku jo vuonna 1896, ja Koli on ollut jo kauan rakastettu matkailukohde. Matkailijoiden suosiosta huolimatta – tai osittain sen takia – alueelle perustettiin kansallispuisto vasta vuonna 1991.

Nykyään Koli on yksi Suomen suosituimmista kansallispuistoista. Viime vuonna jo yli 203 000 vierailijaa on käynyt ihastelemassa vaaramaisemia. Kauniina talvisena päivänä suosio ei ihmetytä.  Polut parhaille maisemapaikoille pysyvät auki kävelijöiden virran ansiosta. Varrelliset, nastapohjaiset talvikengät olivat kuitenkin täysin paikallaan, sillä edellisen päivän pyry oli kasannut jäisen polun päälle lumikerroksen.

Jylhät maisemat ovat olleet vielä monikertaisesti upeammat syntyessään mannerlaattojen törmäyksen seurauksena. Ikävä kyllä muinaista Karelidien vuorijonoa ei ollut ihailemassa vielä kukaan, sillä niihin aikoihin, lähes kaksi miljardia vuotta sitten, maapallon ainoat elävät olennot olivat yksisoluisia mikrobeja. Ajan myötä vuoristo on kulunut pehmeäpiirteisiksi vaaroiksi.

Kesäaikana Kolin monimuotoinen luonto näyttäytyy koko rikkaudessaan. Kolilta on havaittu peräti 4078 lajia, enemmän kuin mistään muusta suomalaisesta kansallispuistosta! Suuri lajimäärä on monipuolisten elinympäristöjen ansiota – Kolilla on vanhoja metsiä, järviä, pienvesiä ja perinnemaisemia – mutta havaittujen lajien määrään vaikuttaa merkittävästi myös tutkimusten ja lajistoselvitysten runsaus. Lukuisten kartoitusten lisäksi lajimäärää kasvattaa vuonna 2018 Kolilla järjestetty Bioblitz-tapahtuma, jossa lajiryhmien asiantuntijat etsivät ja kirjaavat 24 tunnissa mahdollisimman monta lajia tietyltä alueelta. Bioblitzin aikana löydettiin Kolilta jopa 1113 lajia, joista 370 oli kansallispuiston alueelle uusia. Monet lajiryhmät ovat edelleen huonosti tunnettuja, joten todennäköisesti Kolinkin lajimäärä kasvaa entisestään.

 

 

 

 

 

Ensi maanantaista lähtien Puijon tornin vieraat voivat kehua retostella nähneensä Puijolla ihan oikean karhun. Eikä siinä vielä kaikki: samalla silmäyksellä voi bongata myös hirven ja susia! No, jos tarkkoja ollaan, niin juuri nämä suuret eläimet eivät juokse yllättäen metsäpolulla vastaan vaan pysyivät kiltisti ja turvallisesti paikoillaan Puijon tornin aulassa. Tarkkasilmäisimmät muistihirviöt saattavat jopa muistaa katselleensa samoja kuonoja Kuopion museossa.

Kuinka museon eläimet sitten päätyivät tornin vieraiden iloksi? Tammikuussa saimme ilahduttavan yhteydenoton Puijon kehittämisyhdistykseltä. Yhdistys pitää tällä hetkellä tornia ja sen kahvilaa avoinna, ja toivoivat palveluihin jotain luontoon liittyvää sisältöä. Me pohdimme hetken ja päädyimme ehdottamaan kahta erityyppistä näyttelyä. Tornin ala-aulaan voisi tuoda muutaman harvinaisen ja mahtavan Puijon eläinvieraan, ja kahvilan seinille sopisi luontokuvanäyttely.

Hirvi, karhu ja susi ovat tosiaan suuria vierailevia tähtiä Puijolla. Hirviä rymistelee selänteellä joka vuosi, joskus ikävinkin seurauksin, Puijo kun on vilkasliikenteisten teiden ympäröimä. Karhun vierailusta on nyt kulunut reilut puolitoista vuotta. Kontio piileskeli Puijolla useita päiviä, ja viimeisimmän näköhavainnon perusteella se luultavasti lähti uimaan pois Puijonsarven rannasta. Karhu onnistui pitämään hermonsa kurissa stressaavassa tilanteessa eikä mennyt paniikkiin – toisin kuin Päivärannan Citymarketin pihalle jouluaattona 2016 eksynyt nuori susi. Hätääntynyt hukka pakeni Puijon länsirinnettä pitkin etelään ja yritti vimmatusti päästä pois ihmisten ilmoilta. Lopulta se löysi tien Kallaveden jäälle ja laukkoi väljempiin metsiin.

Harvinaisten eläinvieraiden lisäksi halusimme tarjota mahdollisuuden ihailla Puijon luontoa ja tornista avautuvia maisemia silloinkin kun torni on pilvien tai sumun ympäröimä. Yhteistyökumppaneiksi valittiin Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen luontokuvaajat (Tero Pelkonen, Ilkka Markkanen, Juha Poutanen, Ville Miettinen ja Jorma Ikonen) sekä Puijon maisemia ahkerasti ikuistanut valokuvaaja Atacan Ergin.

Näyttelyt saatiin toteutettua hyvän yhteistyön ansiosta sujuvasti lyhyestä varoitusajasta huolimatta, täsmälleen aikataulussa pysyen. Ensi maanantaina 18.2.2019 yleisö pääsee ihailemaan Suuria Puijon vieraita ja Näkymiä Puijon luonnosta.

Pakkohan sinne oli mennä. Nimittäin Amos Rexiin, ihailemaan vuoden museoilmiötä. Vähän ennen joulua jono oli vielä maltillinen, mutta joutuipa sisäänpääsyä silti hetken aikaa odottelemaan. Välipäivinä yleisö heräsi huomaamaan, että uuden museon avajaisnäyttelyn päättyy ihan pian, ja niinpä päästiin uutisoimaan ennätyspitkistä, jopa kolmen tunnin mittaisista jonoista! Mutta kyllä se museoammattilaisen sydäntä lämmittää, kun museokäyntiä jonotetaan kuin ilmaisia ämpäreitä.

Sisälle Amos Rexiin otetaan turvallisuussyistä korkeintaan 400 kävijää kerrallaan, joten itse näyttelytilassa ei ollut hillitöntä ruuhkaa. teamLabin, japanilaisen monialaisen taiteilijaryhmän näyttely Massless koostuu viidestä videoinstallaatiosta. Yksinkertaisin teoksista oli aulassa esillä ollut Enso. Japaniksi ”enso” merkitsee totuutta tai valaistumista, ja sen pyöreä kirjoitusmerkki vedetään yhdellä siveltimenvedolla. Seuraavan huoneen Black waves -videoteos tuntui hypnoottiselta, siihen olisi voinut upota pitemmäksikin aikaa.

Mutta varsinainen riemu alkoi vasta kolmannesta teoksesta. Graffiti Nature: Lost, Immersed and Reborn oli näyttelyn interaktiivisin teos, joka houkutteli kaikenikäiset kokeilemaan ja leikkimään teoksessa. Seinille, lattiaan ja kattoon projisoitiin kukkien, perhosten, sammakoiden, liskojen ja alligaattoreiden muodostama ”ekosysteemi”, jonka hahmot reagoivat kävijöiden liikkeisiin. Konttausikäisetkin ymmärsivät pian, että hahmon läpsäyttäminen sai aikaan värimyrskyn. Paikoilleen seisahtuminen aloitti kierron alusta, kun kirjavat kukat versoivat käden tai jalan alta. Viidakko muistutti huvipuiston peilisalilabyrinttiä: sinne oli helppo eksyä, mutta tunnelma ei ollut ahdistava. Hauskinta oli, että yleisö sai värittää itse lisää kukkia ja eläimiä, jotka hetken päästä ilmestyivät projisointiin.

Suurin teos oli mahtava Vortex of Light Particles, joka mielestäni kuvastaa veden virtausta alhaalta ylös suureen pyörteeseen. Salin lattioille oli levitelty patjoja installaatioon uppoutumista varten, ja ne olivatkin ahkerassa käytössä. Odottelin Vortex-salissa parikymmentä minuuttia pääsyä näyttelyn viimeiseen tilaan, jonne otettiin vain parikymmentä ihmistä kerrallaan, mutta jonottaminen ei ollut lainkaan ikävää. Hienoa oli myös se, että Amos Rexin henkilökunta kävi tämän tästä kertomassa, kuinka pitkä jonotusaika oli vielä edessä.

Näyttelyn kohokohta ainakin itselleni oli viimeisin videoteos, pitkältä nimeltään Crows are Chased and the Chasing Crows are Destined to be Chased as well, Transcending Space. Etenkin epilepsiaan tai migreeniin taipuvaisia katsojia varoitettiin välkkyvistä valoista ja kovista äänistä. Ja varoitus oli aivan paikallaan, sillä varisten lento avaruudessa oli kirjaimellisesti päätähuimaava elämys.

Enpä ole tällaista museonäyttelyä ennen nähnyt. Ei ihme, että Amos Rex on onnistunut houkuttelemaan museoon ennätysmäisen yleisön. Joukossa on varmasti sellaisiakin, jotka eivät muuten museoissa juuri viihdy – mutta ehkäpä tämän jälkeen joku heistä saa kipinän vierailla museossa uudestaan.

Museoalan kansainvälinen yhteistyö

ICOM – International Council of Museums eli Kansainvälinen museoneuvosto on voittoa tavoittelematon organisaatio, jonka tavoitteena on tukea kulttuuriperinnön säilymistä sekä kehittää museotoimintaa jakamalla jäsenilleen uusinta tietoa ja museoalan parhaita käytäntöjä. Tällä hetkellä ICOM:in toiminnassa on mukana 141 maata ja noin 35 000 museoammattilaista.

ICOM jakaantuu kansainvälisiin ja kansallisiin komiteoihin. Kansainvälisiä komiteoita on 28, ja niiden aihepiirit vaihtelevat egyptologiasta museoturvallisuuteen, kansainväliseen näyttelyvaihtoon ja viestintään. Useimmilla mailla on lisäksi oma kansallinen komiteansa, kuten Suomessa ICOM Finland. Kansallisten komiteoiden tarkoituksena on tukea jäsentensä kansainvälistä yhteistyötä ja huolehtia museoeettisten sääntöjen ylläpitämisestä. ICOM Finland tukee jäsentensä osallistumista kansainvälisiin tapaamisiin, ja minäkin sain komitealta 500 €:n apurahan vuoden 2018 konferenssiin osallistumista varten.

Tietoa tuutin täydeltä

Osallistuin kansainvälisen ICEE – International Committee for Exhibition Exchange –komitean konferenssiin, joka pidettiin Madridissa ja Barcelonassa 11.-18.11.2018. Konferenssissa oli yhteensä 163 osallistujaa yhteensä 38 eri maasta. Kaukaisimmat osallistujat olivat tulleet paikalle Australiasta, Taiwanista ja Perusta asti. Virallinen kieli oli englanti mutta osallistujien joukossa oli myös paljon espanjankielisiä edustajia. Konferenssin ohjelmassa oli yhteensä 34 esitelmää, 14 lyhyttä puheenvuoroa ja 18 kansainvälisen kiertonäyttelyn esittelyä.

Esitysten ja puheenvuorojen lomassa tutustuimme Madridissa CaixaForumin, Museo Nacional del Pradon ja Museo Nacional Centro de Arte Reina Sofian näyttelyihin. Barcelonassa vierailukohteita olivat Museu Nacional d’Art de Catalunya, Caixa Forumin uusi Velásquez-näyttely ja tiedekeskus CosmoCaixa. Lisäksi kävin omatoimisesti sekä Madridin että Barcelonan luonnontieteellisissä museoissa.

Olennainen osa kansainvälistä konferenssia on tietenkin verkostoituminen kollegoiden kanssa. Kävin lukemattomia keskusteluja kaikilla mahdollisilla tauoilla ja pyrin tapaamaan niin monta uutta yhteistyökumppania kuin suinkin. Kerroin Kuopion museon remontista ja uusien tilojen avaamisesta muutaman vuoden kuluttua, ja sain sitä mitä etsinkin: useita hyviä ehdotuksia vaihtuviksi näyttelyiksi.

Yhteisöllisyydestä yhteisymmärrykseen

Museoiden toimintakenttä on muuttumassa, totesi jo avauspuheenvuorossaan ICOM:in puheenjohtaja Suay Aksoy. Yhtenäisyyteen tähtäävä ilmapiiri on hajaantumassa ja maailmalta kantautuu huolestuttavia uutisia tiukan kansallisaatteen uudesta noususta. Ympäristöongelmat ja etenkin ilmastonmuutos asettavat uusia haasteita kaikelle ihmistoiminnalle. Museoiden on vastattava tähän muutokseen ja työskenneltävä ihmisten välisen ymmärryksen, rauhan ja kestävän kehityksen edistämiseen. Olennaisen tärkeää on kahdensuuntainen vuorovaikutus yleisön kanssa: ilman keskustelua ei synny aitoa ymmärrystä.

Yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen puolesta puhuivat myös monet muut esiintyjät. Esimerkiksi Australian kansallismuseo oli toteuttanut yhteistyössä maan alkuperäisasukkaiden kanssa kunnianhimoisen Songlines-kiertonäyttelyn, jossa muinainen taru ja siihen liittyvä kuvataide ja musiikki esitetään digitaalisen multimediatekniikan keinoin. Iranissa Malekin kansalliskirjasto ja –museo olivat puolestaan tehneet yhteistyötä paikallisen sosiaalitoimen kanssa. Kohderyhmänä olivat Afganistanista paenneet lapsityöläiset ja työvälineenä taidenäyttelyn toteuttaminen yhdessä heidän kanssaan. Pitkän prosessin tuloksena moni lapsista uskalsi kertoa elämäntarinansa. Näyttely teki vaikutuksen jopa päättäjiin, jotka järjestivät lapset kouluun.

Nykyään museoilta ei odoteta yhtä paljon neutraalisuutta kuin aikaisemmin. ”Historia ei ole neutraalia, se on täynnä konflikteja, eikä konfliktien aika suinkaan ole ohi”, sanoi Reina Sofia –museon johtaja João Fernandes. Reina Sofian kuuluisin teos, Pablo Picasson Guernica, on vahva kannanotto rauhan puolesta, ja museossa se halutaan esittää laajemmassa kontekstissa muiden aikalaisteosten keskellä.

Robert ”Mac” West kiteytti puheenvuorossaan nykyaikaisen museon haasteet viiteen sanaan: ajankohtaisuus, haastavuus, vuorovaikutus, kantaaottavuus ja yhteistyöhakuisuus. Museoiden on uskallettava esittää rohkeasti ristiriitaisia aiheita, jotka herättävät keskustelua ja vastaväitteitäkin. Ennakkoluulottomat yhteistyökuviot voivat antaa yleisölle uusia näkökulmia ajankohtaisiin ilmiöihin. Silti yhteistyökumppaneiden valinnan on perustuttava museon vaalimiin arvoihin. Esimerkiksi Lontoossa Science Museumin toimintaa tukenut öljy-yhtiö yritti vaikuttaa museon ilmastonmuutosta esittelevän näyttelyn sisältöön. Syntyneen kohun vuoksi sponsorisopimus purettiin.

Kestävän kehityksen näyttelyt?

Ansiokkaat esitykset ja kiinnostavat keskustelut herättivät monia ajatuksia. Aloin pohtia museonäyttelyitä kestävän kehityksen näkökulmasta. ICOM on tehnyt sitoumuksen kestävän kehityksen edistämisestä, mutta miten tämä näkyy käytännössä ja ruohonjuuritasolla? Kansainvälisiin konferensseihin on ainakin Euroopan ulkopuolella lähes pakko lentää, jos niihin haluaa osallistua. Etäosallistuminen nykytekniikalla ei vielä korvaa aitoa läsnäoloa ja ihmisten kohtaamista.

Näyttelyt ovat museoiden näkyvin ja vaikuttavin tuote. Tulisiko näyttelyille laskea ekologinen jalanjälki, johon luettaisiin mukaan sekä suunnitteluvaiheen että toteutuksen vaikutukset? Entä miten ympäristövaikutusta voisi pienentää? Kiertonäyttely sinällään on hyvä ajatus: on parempi rakentaa yhteistyössä yksi laadukas ja hyvin toimiva näyttely, joka kiertää vaikkapa 20 eri kohteessa kuin rakentaa vastaava 20 kertaa erikseen. Ja jos kykenemme paikallisesti esittämään maailmanluokan näyttelyitä, ei kotikaupunkiemme asukkaiden tarvitse matkustaa ulkomaille nähdäkseen kunnollisia museoita.

teksti ja kuvat: Mari Wikholm

Lokakuun viimeisenä lauantaina suunnattiin Löytöretkelle lähiluontoon. Lapinlahdelle Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastuun kokoontui 25 ympäristökasvattajaa jakamaan kokemuksia ja keräämään toimintavinkkejä omaan työhönsä. Porukassa oli niin opettajia, varhaiskasvattajia kuin vapaaehtoisiakin – onhan Muikku-verkko eli Pohjois-Savon ympäristökasvatusverkosto avoin kaikille ympäristökasvatuksesta kiinnostuneille.

Aamu aloitettiin Minimessuilla. Osallistujat kiertelivät standeilla ja mutustelivat herkullista pientä aamupalaa. Tarjolla oli muun muassa Pihareppuun tutustumista, museon kosketeltavien lintujen silittämistä, JärviWikin kokeilua ja paikallisen hunajayrittäjän tarjoamia maistiaisia. Toki esillä oli tietoa ympäristökasvatusverkostonkin toiminnasta.

Sää suosi, joten ulkona pidettäviin työpajoihin oli mukava lähteä. Puolet porukasta seikkaili Lasten maapalloretkellä Lastun Jaana Hiltusen opastuksella. Loput perehtyivät kestävän elämäntavan opetteluun leikin avulla. Pajaohjaaja Leena Nukari oli matkustanut opettamaan meitä Helsingistä asti! Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus osallistui näin alueellisen päivämme järjestämiseen.

Aamupäivän pajojen jälkeen siirryttiin Väisälänmäen keittokodalle syömään. Koko päivän ulkotapahtumassa ruokahuollolla on ratkaiseva merkitys onnistumisen kannalta, etenkin kun syödään ulkona avotulen äärellä. Piia Ratava hoiti haastavan tehtävän varmoin ottein, ja makuhermojamme helli lounas nimeltä ”Ympäristöystävällinen matka palmurannalle” – ihanan pehmeä kookos-punajuurikeitto. Ruoka- ja välipalatauot kruunasi tietysti kunnon nokipannukahvi.

Iltapäivällä pajavaihtoehtoja oli kolme. Lastun Mervi Eskelinen johdatti ympäristökasvattajat kulttuurimaiseman äärelle. Museon työpajassa syvennyttiin lähiluonnon monimuotoisuuden tutkimiseen. Lajijahdissa huomasi, että hitaasti kulkeminen ja tarkka katsominen paljasti jalkojen juuresta avautuvan rikkaan minimaailman. Kolmas ryhmä keskittyi Leena Nukarin johdolla kuuntelemaan ympäristön ääniä ja luomaan niistä oman äänimaisemansa.

Palautteen mukaan Löytöretki lähiluontoon oli varsin onnistunut tapahtuma. Erityistä ihastusta herättivät ruokatarjoilut ja järjestelyjen sujuvuus. Osallistujia olisi mahtunut enemmänkin, ja osa työpajoista päätettiin säästää ensi vuoden ympäristökasvatuspäiville. Paluumatkalla osallistujat saivatkin pientä esimakua tulevasta aiheesta – kestävästä kehityksestä.

Suuret kiitokset kaikille Löytöretken järjestäjille ja osallistujille!