Yleinen

Uudelle lumelle ilmaantuneet jäljet kertovat rantametsän asukkaiden touhuista. Puiden alla on piipertänyt pikkunisäkkäitä – ilmeisesti myyriä tai päästäisiä, kun jäljistä ei näkynyt pitkän hiirenhännän pyyhkäisyjä. Ja kas: niiden vieressä tunnusomaiset parijäljet. Metsässä on loikkinut kärppä!

Kärpät eivät ole kovin ihmisarkoja. Kuopiossa niistä saadaan näköhavaintoja tämän tästä: ne saattavat tulla pihoille ja rakennusten nurkille nuuskimaan, josko tarjolla olisi makoisia myyriä. Pari myyrää pitäisi löytää joka päivä, muuten alkaa nälkä kurnia. Kesällä ruokavaliota täydentävät linnunmunat ja -poikaset, sammakot, hyönteiset ja joskus jopa marjat.

Talvella kärpän turkki muuttuu kauniin valkoiseksi, vain soma musta hännänpää erottuu lumisesta ympäristöstä. Vitivalkoinen talviturkki oli aikaisemmin haluttua kauppatavaraa, joka kelpasi kuninkaillekin! Nykyään kärppiä metsästetään vain vähän.

Mari Wikholm

Tähän aikaan vuodesta voi nähdä vielä joitakin pulleita siilipalleroita, jotka ovat matkalla talvipesäänsä horrostamaan. Horroksessa siilin ruumiinlämpö laskee muutamaan lämpöasteeseen ja sydän lyö vain pari kertaa minuutissa. Säästöliekillä siili selviää lähes puolen vuoden pituisesta paastosta. Lihavuus on horroksen onnistumisen edellytys, eli mitä paksumpi siili, sen paremmat mahdollisuudet sillä on herätä huhtikuussa uuteen kevääseen.

Talvipesän tärkein ominaisuus on sopiva, tasainen kosteus. Liian kuivassa pesässä horrostaja menettää nestettä ja sen elimistö kuivuu, liian kosteassa karvapeite puolestaan kastuu, siilin ruumiinlämpö putoaa liian alas ja eläin kuolee.

Aina ei tankkaus tai hyvän talvipesän löytäminen onnistu. Aikuisista siileistä noin kolmannes menehtyy horroksen aikana, nuorista jopa puolet. Kovana talvena viikatemies voi niittää paljon suuremmankin osuuden.

Piikkinuttuja voi auttaa selviytymään talvesta ruokkimalla niitä loppukesällä esimerkiksi kissanruoalla. Maito ei siilien vatsalle sovi: tuhisijat ovat laktoosi-intolerantikkoja ja saavat maidosta ripulin. Jos käytössä on oma piha, voi rauhallisiin nurkkauksiin jättää talvipesiksi isoja lehtikasoja tai varta vasten siileille suunniteltuja pesälaatikoita.

Mikäli ensi yö on selkeä, voi pimeällä elokuisella taivaalla nähdä poikkeuksellisen runsaasti tähdenlentoja. On perseidien aika. Valtaosa tähdenlennoista osuu juuri tälle viikolle, mutta harvakseltaan niitä voi näkyä vielä noin kymmenen päivän ajan. Siispä katse taivaalle! Tähdenlentoparven sijainti on W-kirjaimen muotoisen Kassiopeian ja Perseuksen tähtikuvioiden välissä.

Avaruudessa lentävät kappaleet osuvat joskus Maapalloon valtavalla nopeudella. Pieni kivensirukin aiheuttaa ilmakehän kaasuihin törmätessään niin suuren kitkan, että kaasut leimahtavat liekkeihin. Pieni kivenkappale tuhoutuu palamisreaktiossa jo korkealla ilmakehässä, vain suurimmat meteorit päätyvät maanpintaan asti.

Satunnaisia tähdenlentoja voi nähdä jokaisena kirkkaana yönä. Tyypillinen, korkeintaan muutaman millin kokoisen sirun aiheuttama tähdenlento on hyvin nopea valoilmiö ja kestää vain sekunnin kymmenysosia. Jos kappaleen halkaisija on useita senttimetrejä, on tähdenlentokin huomattavasti kirkkaampi ja kestää kauemmin.

Välillä tähdenlentoja voi nähdä erityisen runsaasti. Tällaisia ryhmittymiä kutsutaan meteoriparviksi, ja ne näyttävät tulevan samasta pisteestä. Meteoriparvet synnyttävä pöly on peräisin aurinkokunnassa vierailleen komeetan murusista. Tunnetuimpia meteoriittiparvia ovat perseidien lisäksi epäsäännöllisesti marraskuussa näkyvät leonidit.

Viime päivinä Suomeen on saapunut jälleen eteläisten ilmavirtausten avustamana massoittain ohdakeperhosia ja kaalikoita. Ohdakeperhoset ovat todennäköisesti lähtöisin Välimeren maista, heikomman lentokyvyn omaavat kaalikoit hieman lähempää. Loppukesällä kuoriutuvien uuden sukupolven ohdakeperhosten on todettu vaeltavan takaisin kohti etelää – osa lentää Afrikkaan saakka.