Ajankohtaista luonnossa

Kevät etenee vakaasti ja harkiten. Viileät sääjaksot hidastavat/pysäyttävät hyönteisten liikehdinnän, mutta aurinkoisina päivinä liikkeellä on hyvinkin monimuotoinen kirjo siivekästä vipeltäjää.

 

Vipeltäjistä, tai ehkä on kuitenkin seuraavassa tapauksessa parempi käyttää nimitystä matelija, liikkeellä ovat myös käärmeet. Pohjois-Savon korkeudella todennäköisempi vastaantulija käärmeiden osalta on kyykäärme. Keväällä ensimmäisenä liikkeellä ovat koiraskyyt, jotka tarvitsevat auringon lämpöä saattaakseen sukutuotteensa valmiiksi naaraita varten. Ne hakeutuvat lämpöisiin tuulelta suojaisiin paikkoihin paistattelemaan ja odottelemaan vastakkaisen sukupuolen heräilyä horroksesta.

 

Teksti ja kuvat: Marko Kelo

On meneillään maaliskuun loppupuolen linturetki ja seuraavana pysähdys Maaningan Viannan vanhalla kanavalla. Nousen autosta ja välittömästi korviini kantautuu haarapääskyn iloista livertelyä. Ihmettelen sitä nanosekunnin ajan, kunnes aivot raportoivat äänen vain taitavaksi imitaatioksi. Siirryn puun alle, jossa tämä ”huijari” yrittää saada lintuharrastajan vihkoon mahdollisimman paljon tekstiä lajien muodossa.
Kuuntelen lintua n. tunnin  ja sinä aikana tämä vintiö yrittää syöttää pajunköyttä sen minkä ehtii ja vielä useiden lajien kustannuksella. Lähdetäänpä liikkeelle vaikka punakylkirastaasta siirtyen haapanan kautta palokärkeen ja siitä edelleen taviin sekä kuoviin. Tovi sulattelua ja jatkamme kesäisellä kalatiiralla, höystettynä ”normi” räkättirastaalla sekä jo havaitulla haarapääskyllä. Hetken päästä aloittaa peukaloinen, jota säestää töyhtöhyyppä ja mustarastas. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä lauleskelee pajulintu.
Mestarimatkija taituroi kaikkiaan 12 lajia ja kaikki nämä olisivat menneet aivan täydestä silmien ollessa kiinni. Tarkkana siis luonnossa.

 

Teksti ja kuva: Marko Kelo

Maaliskuuta ei oikein voi pitää sieniharrastajan kulta-aikana. Tarkkasilmäinen saattaa silti tälläkin hetkellä onnistua bongaamaan sieniä, enimmäkseen lahopuilla kasvavia. Suurten monivuotisten kääpälajien lisäksi voi hyvällä onnella havaita lumen alta paljastuneita viimesyksyisiä itiöemiä.

Talvikääpä (Polyporus brumalis) on yleinen lehtipuiden oksien lahottaja, jota tavataan koko Suomessa. Se on yksivuotinen laji eli muodostaa uusia itiöemiä vuosittain, eniten loppusyksyllä. Keväällä, kun lumet sulavat, voi talvikäävän ylivuotisia itiöemiä löytää maahan pudonneilta oksilta. Joskus itiöemät näyttävät yllättävän tuoreilta.

Talvikäävän lakin halkaisija on kooltaan yleensä muutamia senttimetrejä. Lakin väri vaihtelee vaalean nahanruskeasta hyvin tummaan: Tunturi-Lapista voi löytää melkein mustia talvikääpiä. Vaalea jalka ja isot, kermanväriset, kulmikkaat pillit auttavat erottamaan talvikäävän muista jalallisista kääpälajeista.

 

 

 

 

 

 

teksti ja kuvat: Mari Wikholm